Kasvien vehreys tuo rauhaa ja harmoniaa, mutta niiden hyvinvoinnista tulee myös huolehtia. Jatkuvasti uusien kasvien hankkimisen sijaan trendinä on olemassa olevien kasvien hoito ja kasvatus. Hoito on helppoa, kun käytössä on niille sopivat tuotteet.

GreenCare tuo sisäkasvatukseen uudet merilevää sisältävät tuotteet, jotka helpottavat kasvien hoitoa ja edistävät niiden hyvinvointia. Kasvin reaktiot voivat olla havaittavissa hyvinkin nopeasti, jopa 4 tuntia käsittelyn jälkeen. Merilevä on Norjan rannikoiden lahja kotipuutarhureille ja hyvin monikäyttöinen biostimulantti kaikille kasveille. Kasvualustaan sekoitettuna tai suoraan lehdille sumutettuna merilevä edistää kasvien kasvua ja auttaa kasveja selviämään yli pimeän vuodenajan.

Merilevien laaduissa on eroa

Merilevätuotteiden tehokkuus määräytyy käsiteltävän levän tuoreudesta. GreenCare-merilevätuotteet valmistetaan 24 tunnin sisällä keruusta, jolloin vaikuttavien aineiden pitoisuudet säilyvät korkeina. Merilevällä on suuri merkitys meren pieneliöstölle asuin- ja ruokailupaikkana. GreenCaren käyttämissä merilevissä niiden keruu toteutetaan suunnitellusti ja vastuullisesti, huomioiden levän riittävä uusiutuminen ja tasapainon säilyminen meriekosysteemissä.

Merilevien ominaisuudet vaihtelevat levälajeittain. GreenCare-tuotteissa käytetyn merilevän (Ascophyllum nodosum) vaikutuksista on lukuisia tieteellisiä tutkimuksia*, joissa on todettu seuraavia vaikutuksia:

  • kasvattaa siementen itävyyttä ja taimien elinvoimaa
  • nopeuttaa lehtien ja juurten kasvua
  • lisää kukintaa ja satoa sekä nostaa sadon laatua ja makua
  • nostaa kasvin vastustuskykyä tiettyjä taudinaiheuttajia vastaan
  • parantaa kasvin vastustuskykyä sietää erilaisia stressitiloja
  • Vinkit sisäkasvien hoitoon

GreenCare Kestomulta sopii kaikille viherkasveille ja myös kaikenlaisille kasvinhoitajille. Sen sisältämä biohiili pitää mullan ilmavana, vaikka joskus tulisikin kasteltua hieman runsaskätisesti. Talvella viherkasvit kuolevat nimenomaan kasvualustan märkyyteen. Paras aika mullanvaihtoon on kevättalvella, kun luonnonvalo lisääntyy ja kasvilla on paremmat olot toipua mullanvaihdosta.

GreenCare Kestomulta sopii kaikille viherkasveille ja myös kaikenlaisille kasvinhoitajille. Sen sisältämä biohiili pitää mullan ilmavana, vaikka joskus tulisikin kasteltua hieman runsaskätisesti. Talvella viherkasvit kuolevat nimenomaan kasvualustan märkyyteen. Paras aika mullanvaihtoon on kevättalvella, kun luonnonvalo lisääntyy ja kasvilla on paremmat olot toipua mullanvaihdosta. Ei verkkokaupan valikoimassa oleva tuote.

GreenCare Merileväsumute on luonnon oma kasvunvahvistaja, joka lisää kasvien vastustuskykyä. Sumute vaikuttaa nopeasti lehtien kautta. Sisältää kasvin elinvoimaa lisääviä luontaisia kasvuhormoneja ja humushappoja. Käytä sumutetta ympäri vuoden, mutta erityisen tärkeää on sumutella kasveja talvella, kun huoneilma on kuivaa.

GreenCare Merileväjauhe sekoitetaan kasvualustaan taimien istutuskuoppaan tai esimerkiksi kasvimaalla koko istutusalueelle. Merilevä parantaa kasvualustan rakennetta ja lisää pieneliöstön elinvoimaa luonnonmukaisesti. Merileväjauhe lisää kasvin kykyä kestää kuivuutta, märkyyttä, kylmää tai kuumaa säätä. Merileväjauhe ei korvaa varsinaista lannoitusta, vaan edistää ravinteiden käyttöä.

GreenCare Kasviravinne on luonnonmukainen ravinnenestetiiviste kaikille ruukkukasveille. Tuote on ammattilaisten käyttämä ja jokainen tuotantoerä analysoidaan torjunta-ainejäämien varalta. Kasviravinne sisältää runsaasti ravinteita ja on erittäin riittoisa ja helppokäyttöinen.

  • GreenCare Kestomulta 8L svh 3,90 eur (ei verkkokaupan valikoimassa)
  • GreenCare Merileväsumute 350 ml svh 8,50 eur
  • GreenCare Merileväjauhe 2,5L svh 19,90 eur. GreenCare Merileväjauhe 0,5L svh 9,90 eur.
  • GreenCare Kasviravinne 350 ml svh 6,90 eur
  • GreenCare uutuustuotteet ovat saatavilla GreenCare-jälleenmyyjiltä alkaen vk 7.

Berner Oy
Jussi Petäjä
Category Manager
Puh. 050-427 7904, jussi.petaja@berner.fi

GreenCare on kotimainen puutarhanhoitotuotemerkki, jonka tuotteet valmistetaan Saarijärvellä. GreenCare kuuluu Berner Oy:lle, joka on 140-vuotias suomalainen kasvava ja kansainvälistyvä neljän liiketoiminta-alueen perheyritys, jonka laadukkaat kotimaiset ja kansainväliset brändit ovat kiinteä osa suomalaista arkea. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 417,7 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 785. Pääkonttorimme, tuotekehityksemme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat Suomessa, tytäryhtiömme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Olemme sitoutuneet vastuullisuutemme jatkuvaan kehittämiseen #huomisenpuolustaja. Lisätietoja: berner.fi.